Sojitz Group on japanilainen monialayritys, jolla on noin 400 tytär- ja osakkuusyhtiötä Japanissa ja muualla eri puolilla maailmaa. Myös Ilmastorahasto sekä nykyiset ja ensimmäiset ulkopuoliset sijoittajat HAI Kapital, Holdix ja Turret ovat päättäneet sijoittaa lisää Hycamiteen.
Pääomasijoitus on Suomessa poikkeuksellisen suuri omaa teknologiaa kehittävään, nuoreen syväteknologian eli deep tech -kasvuyritykseen. Deep tech viittaa yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu tieteen ja teknologian tuoreiden läpimurtojen tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen. Uusi pääoma käytetään Hycamiten uuteen, hiilidioksidipäästöjä vähentävään teknologiaan perustuvan tuotannon laajentamiseen.
“Sijoitus mahdollistaa teknologiamme skaalaamisen kaupallisen tuotannon käynnistämiseksi. Palvelemme asiakkaitamme Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Euroopassa”, sanoo Laura Rahikka, Hycamiten toimitusjohtaja ja perustaja.
Hycamite vähentää teollisuuden hiilidioksidipäästöjä tarjoamalla asiakkaille vähäpäästöistä vetyä sekä vaativiin teollisuussovelluksiin tarkoitettuja kestäviä hiilituotteita. Hycamiten teknologialla hajotetaan esimerkiksi maakaasun metaania alkuaineisiinsa vedyksi ja hiileksi. Hycamiten kehittämä katalyytteihin ja lämpöön perustuva TCD-teknologia ei aiheuta kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään. Käytetyt katalyytit ovat ympäristöystävällisiä. Vedyn valmistus yrityksen teknologialla vaatii vain 13 prosenttia siitä energiasta, joka tarvitaan vedyn tuottamiseen elektrolyysillä.
Metaanin käyttö raaka-aineena mahdollistaa vedyn tuotannon nopean skaalaamisen. Vetyä voidaan tuottaa maakaasusta saatavasta metaanista, biometaanista tai synteettisestä metaanista. Hycamiten teknologian avulla raaka-aineena voidaan käyttää myös teollisuuden sivuvirtoja. Jos raaka-aineena käytetään biometaania tai ilmakehän hiilidioksidista valmistettua synteettistä metaania, syntyvä vety on hiilinegatiivista eli syntyy hiilinielu, koska kiinteäksi muuttuva hiili poistuu ilmakehän kierrosta.
“Sojitz pyrkii liiketoimintansa avulla toteuttamaan hiilidioksidipäästöttömän yhteiskunnan, ja tämä pääomasidonnaisuus Hycamiten kanssa on yhtiöllemme strategisesti tärkeä. Hycamiten vallankumouksellinen päästötön vetyteknologia voi edistää erilaisten teollisuudenalojen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, joten se on lupaava valinta tulevaisuutta ajatellen. Tavoitteenamme on tuottaa lisäarvoa teollisuudelle tätä teknologiaa hyödyntävien yritysten kautta. Sojitz hyödyntää asiantuntemustaan ja maailmanlaajuisia verkostojaan, kun se toimii Hycamiten kumppanina laajentaakseen päästöttömän vedyn käyttöä yhteiskunnassa ja harjoittaakseen hiilituotteiden markkinointia”, sanoi Sojitz Chemicals -divisioonan operatiivinen johtaja Taro Okamura.
“Olemme iloisia voidessamme tukea suomalaista huipputeknologiaa, joka auttaa maailmaa torjumaan ilmastonmuutosta”, sanoi Stephen Industriesin hallituksen puheenjohtaja Kustaa Poutiainen.
“Hycamiten ratkaisu monipuolistaa vetyprojektitarjontaa ja korvaa harmaata vetyä teollisissa sovelluksissa. Näen sille kiehtovan roolin vetytaloudessa. Prosessissa käytettävästä syöttökaasusta peräisin oleva hiili otetaan talteen kiinteässä muodossa, ja sitä voidaan käyttää erilaisissa sovelluksissa”, kertoi Ilmastorahaston toimitusjohtaja Paula Laine.
Hycamiten teknologia on huippuluokan hiilidioksidin talteenotto-, hyödyntämis- ja varastointiteknologiaa (CCUS). Vetyä voidaan käyttää joko teollisuuden raaka-aineena tai polttoaineena. Hycamiten nanohiilituotteet soveltuvat monipuolisiin sovelluksiin, kuten Li-ion-akkuihin, betoniin, komposiittimateriaaleihin ja suodatinpuhdistimiin.
Hycamite on yksityisomistuksessa oleva yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Kokkolan suurteollisuusalueella Kokkola Industrial Parkissa. Sen kehittämä metaanipyrolyysiteknologia perustuu Oulun yliopiston pitkäaikaiseen soveltavan kemian tutkimukseen.